Mentorointi

Oletko aloittanut uudessa työtehtävässä opettajana tai esihenkilönä? 

Toimitko opettajan tai rehtorin sijaisena opetusalalla? 

Kaipaatko tukea ja apua tehtävän vaatiman uuden ajattelun ja uusien toimintatapojen oppimisessa?

Mentorointi voi olla juuri sinulle toimiva menetelmä työsi tueksi.

Mentorointi on tavoitteellinen, vuorovaikutteinen prosessi, joka tähtää aktorin eli mentoroitavan ammatilliseen kehittymiseen. Mentori on alan kokeneempi asiantuntija, joka jakaa uralla kertynyttä osaamista ja hiljainen tietoa mentoroitavalleen. Oppimisen prosessi on kuitenkin kahdensuuntainen: myös mentori oppii aktoriltaan.

Mentoroitava asettaa prosessilleen tavoitteet, joita voivat olla esim.

uuden työtehtävän oppiminen 

työn vaatiman ajattelun ja työtapojen oppiminen

omien vahvuuksien ja voimavarojen löytäminen ja hyödyntäminen

urasuunnitelmien kirkastuminen


Prosessi on avoin, luottamuksellinen ja molemminpuolisesti arvostava. Osapuolia sitoo vaitiolovelvollisuus.


Katja mentorina:

Mentoroin opetus-, kasvatus- ja koulutusalan työntekijöitä, erityisesti rehtoreita ja opettajia.

Minulla on 35 vuoden kokemus opettamisesta ja kouluttamisesta. Olen toiminut sekä tuntiopettajana että opettajaviranhaltijana ja opettanut eri ikäryhmiä vauvasta vaariin ja yksilöstä suuriin ryhmiin.

Työskentelin 13 vuotta musiikkiopiston rehtorina. Osaamista on kertynyt myös mm. koulutussuunnittelusta ja opetussuunnitelmatyöstä sekä erilaisista yhteistyö- ja kehittämisprosesseista.

Voisinko olla juuri Sinulle sopiva ammatillinen auttaja? Varaa tutustuminen ja jutellaan luottamuksellisesti tilanteestasi! Tapaaminen ei sido mihinkään, mutta antaa meille mahdollisuuden tarkastella sopivuuttamme keskinäiseen yhteistyöhön. Klikkaa tästä kalenteriini ja jutellaan lisää!